Kohti inttiä

Aamuja!.. 

Vapaus viedään. Kohta on se hetki astua armeijan tamineisiin ja heittää aivot hetkeksi narikkaan. Mutta ensin aijon kuitenkin avata vähän mitä olen sillä vapaa-ajallani touhunnut.

Reilu viikko sitten palasin Norjasta, missä viihdyin reilut pari viikkoa. Harjoituskuvio oli selkeä hiihtoa,rullailua,pyöräilyä ja vaellusta, unohtamatta reissun oikeaa tarkoitusta, lomaa. Alku ei ollut paras mahdollinen koska olin jo suomessa sairastunut flunssaan. Flunssan vakavuus tuli testattua kun pyöräilin pirkanpyöräilyn(134km) juuri ennen lähtöä, kuume ei noussut ei siis hätää. Norjassa suuntasimme samantien Sognefjellettiin norjan parhaaseen hiihtomestaan.  

   Ensimmäiselle viikolle tunteja tuli 26, ja tärkeimpänä nousumetrejä  rutkasti. Asuimme retkeilyautossa ja yövyimme mihin milloinkin pystyimme. Eräänä aamuna  oli ikävä yllätys oven takana ,kun automme oli yön aikana päällystetty jauhesammuttimen jauheella, harmi siinä mielessä että aamupäivän reeni meni auton pesemiseen.  

 Reissun kohokohta oli vaellus Norjalaisten suosimalla retkeilyalueella. Alue on paikoin erittäin haastava kulkuista ja mäkistä, plussana vielä rinkka selässä, ei tarvi paljon jalkakyykkyä sen jälkeen tehdä..Ensimmäisenä päivänä kävelimme noin 9h ja toisena 11h ja suurimman osan reissusta satoi. Kuitenkin se tunne kun lysähti auton viereen otti kengät jalassa ja tutki kuinka monta rakkoa oli saanut aikaan ja tunsi mitä 20h kävelyä oli kehossa saanut aikaan, sen takia tätä urheilua tehdään. 

  Ennen Suomeen paluuta tein radikaalin ratkaisun ja päätin jättää aateli racen välistä, syy? koin saavani enemmän irti Norjassa, ei se ole minua millään tavalla eteenpäin vienyt kahtena edellis vuotenakaan. Kuumassa kisaaminen saa vain elimistöni ihan sekaisin ja teinkin kovemmat harjoitukset yleensä vähän viileämmissä olosuhteissa. Kotona otin loppuviikon rennosti mutta yllätyin itsekkin kun levon jälkeen kävimme valmentajan kanssa tekemässä 6x1km vetoja hiekkatiellä. Alkuvuodesta 3.15/km teki jo tiukkaa, koska juoksu on ollut minulla melko heikko alue, pää osin 3vuoden polvivaivailun takia. nyt kuitenkin 3.15 meni vk:lla ja nopein oli 2.55. ei sinänsä kova aika mutta minulle tärkeä kolmen minuutin alitus. 

Nyt on siis jo viimeinenkin vapaa päivä ehtoo puolella ja huomenna suuntaus kohti Niinisalon tykistöprikaattia. Vähän hirvittää, pakko myöntää. Mutta toisaalta, ensimmäistä kertaa elämässä on jonku muun laatima rytmi ja päivässä selvä ohjelma, tähän asti kun harjoitukset on suunniteltu edellisenä iltana tai varhain aamulla. Jatkossa tulenkin varmasti paljolti keskittymään siitä kertomiseen miten intissä pystyy harjoittelemaan, toivottavasti siitä on apua tuleville alokkaille!

-Antti

Kauden loppu ja uuden alku


Viime kirjoituksesta on ihan syystä kulunut aikaa. Ensin tuli lepojakso, sitten ajattelin että odotan ryhmä valintoja, josko olisin mukana. Odotin, odotin ja odotin...

    No tulihan ne valinnat. Valinnat oli aika odotettuja, muu info myöskin. Tosin aika järkyttävää jos tämä on hiihtoliiton käsitys siitä miten urheilija on keskiössä. Aiheesta ehkä myöhemmin lisää kun on enemmän faktaa takataskussa.

 Kauden päätös oli katastrofi. Sapetti, kun kisat oli kaukana oma valmistautuminen hyvä ja sitten tulee kaluston ja voitelun osalta täysi mahalasku. No, siitäkin selvittiin ja pidin jopa elämäni ensimmäisen lepojakson, kaksi pitkää viikkoa noin 5tunnin reenillä. Siinä samalla loppui myös viime harjoitusvuosi. Tunteja kertyi 753, joka oli parempi kuin odotin, talven pitkien pakkolepojen jälkeen. Tosin parantamisen varaa jäi koska jäätiin tavoitteesta, joka oli 775.

  Uusi kausi on pyörähtänyt hyvin liikkeelle, melko juoksu painoitteista on ollut, ensimmäistä kertaa moneen vuoteen jalat on siinä kunnossa että kestävät juoksua. En ole pahemmin pitkiä lenkkejä aijemmin juosten tehnyt, mutta nyt ohjelmaan kuuluu yksi noin 20km juoksu viikkoon. Laitan toissaviikon ohjelman vielä blogin lopuksi esille. Viime kausi opetti minulle sen mikä kestävyys harjoittelussa on olennaista, tai ainakin sen miten minun kehoni toimii ja minkä tyyppisestä harjoittelusta se pitää. Tottakai on monta tapaa tehdä asioita oikein, tärkeintä on kuitenkin että itse uskoo siihen mitä tekee. Mieli on se joka päättää tuleeko harjoituksesta hyvä vai huono. Viime kausi on kuitenkin nollattu ja tällä hetkellä harjoitusmotivaatio taso on hyvä. Tavoitteena onkin tälle vuodelle 800h, vaikka voi olla että intti pistää tunti haaveet pirstaleiksi, toivotaan kuitenkin ettei.

Viime kaudella ihaillen seurasin Peto teamin toimintaa, tosin samalla aloin ihmetellä miksei tälläistä ole enempää  Suomessa? Norjassa tiimi toiminta on aivan eri tasolla kuin meillä, eli maajoukkue ryhmiin ei tarvi kuulua, hyvät leirit saa ilmankin. Suomessa tietysti ensimmäisenä töksähtää siihen, että kuka maksaa? Onhan Suomessa tiimi kokeiluja ollut mutta ei kovin hyvällä menestyksellä, se ei kuitenkaan tarkoita etteikö kannattaisi yrittää. Miltä kuulostaisi esim. Team citymarket tai team prisma? Sellaisille firmoille ei kohtuu pienen ryhmän pyörittäminen ole edes iso raha kysymys, täytyisi vaan pystyä vetämään oikeista naruista. Mutta mihin tälläisiä leirejä tarvitaan? Periaatteessa perus harjoittelussa ei mihinkään, mutta erityisesti syksyllä ja alkutalvesta on hyvä nähdä vertailua muihin ja päästä ylittämään itseään yrittäessään roikkua "isojen poikien" mukana kovissa harjoituksissa.

Harjoitusviikko
Ma Kuntopiiri+pyöräily (1h+30min)
      Suunnistus (1h)
Ti   Rullahiihto, V (2h15min)
      Pyöräily (2h)
Ke  Soutu (1h)
      Rullahiihto, hiekalla (1h)
To  Lepo

Pe  Pyöräily+ Juoksu, 3,1km vk/mk (2h15min)
       Palloheittely (30min)
La   Melonta (3h)

Su  Juoksu (1h 45min)
       Sauvakävely (1h 15min)

-Antti

Hiihdon juhlaa

Hiihdon juhlaa


Koivuissa hiirenkorvia, katupölyä ilmassa. Niin ne taitavatkin olla ainoat kevään merkit. Pihassa on vielä yli metri lunta ja hiihtämäänkin on vielä päästy. Olen nyt matkalla kohti Rukaa, tämän talven viimeistä latu taistoa. Viime vuonna vielä mietin että kuka hullu tähän aikaan kisailee, mutta sellainen on ihmisen mieli...

 Viime blogin jälkeen paljon on tapahtunut. Olin jo melkein luovuttanut loppukauden suhteen ja aloin reenaamaan normaalisti. Se ehkä pelastikin kaiken. Keho tuntui pitkästä aikaa kohtuu normaalilta vaikken mitään järkevää vastausta saanutkaan aikaiseksi kun kunnosta kysyttiin Lahden maailmancupia varten. Kutsu kuitenkin tuli ja yllätyin jopa itse kuinka ihanalta Lahden mäet tuntuivat. Pitkästä aikaa oli hieno hiihtää kilpaa ja tuntea kipua. Sijoituksesta niissä karkeloissa on turha puhua, mutta 1.20min pistesijaan ei kuulostanut mahdottomalta.

 
Muistoja liberecistä. Todellinen pöljä päivä, joka jäi nuorten sarjan parhaaksi hiihdokseni.

Viime aikoina harjoitus ohjelmani on ollut kohtuu yksinkertainen, 13-16 tuntia/viikko kevyttä hiihtoa,uintia,juoksua  ja paljon hiljaisia kävely lenkkejä päälle. Ei kuulosta kovin kummoiselta kisoihin valmistautumis ohjelmalta, mutta saavutettiin sillä kuitenkin kaksi Suomenmestaruutta ja Lapin cupin voitto. Kontionlahdelle en halunnut lähteä, jäin mieluummin Lappiin nauttimaan hienoista keleistä. Hiihtelin pari reilun kuuden tunnin lenkkiä ja muutaman vähän lyhyemmän. Katselin kisat telkkarista ja kasvatin hiihto nälkääni Rukaa varten.

Tuleva harjoitus kausi on vielä aika levällään, pääsenkö ryhmiin? Miten armeijassa sujuu? Tuleeko loukkaantumisia? Onnistunko harjoittelussa? En suoraan sanoen jaksa asiaa edes miettiä. Menen samalla taktiikalla kun talven kisoissa. Yleensä kysyn perjantaina ,että olenkohan menossa lauantaina johonkin kisoihin? Mitä vähemmän stressiä sen paremmin keskityn olennaiseen.

..vielä 600km jäljellä. Siihen taitaa mahtua muutama poronkusema väliin?

-Antti

.

Päätin etten kommentoi Fiemmen kisoja tällä kertaa. Niitä on kommentoitu jo aivan riittävästi. Edellisestä kirjoituksesta on noin kuukausi. Elämä jatkuu ja kuopasta on noustu. 


  Nmm kisojen pettymyksestä toipumiseen meni niin henkisesti, kuin fyysisestikin yllättävän kauan. Vielä Keuruun 30km olin täysin kuutamolla, vaikka pystyinkin hiihtämään kolmanneksi. Outoa kyllä tuo huono hiihto nosti harjoitus motivaationi aivan uudelle tasolle. Urheiluun löytyi taas se positiivinen kipinä mikä oli lähes täysin kadonnut, piiskatessani itseäni kohti mm mitalia. Silloin kaiken oli PAKKO onnistua, oli pakko onnistua harjoituksissa, nukkumisessa, syömisessä ja median edessä. Tuo pakko oli kaikista suurin este miksen tavoitettani saavuttanut ja sen pakon rakensin ihan itse, samalla lailla kuin urheilijalla on vastuu harjoittelustaan on myös tulos tavoite urheilijalla ja joskus haaveista koituvat paineet kasvat turhan suuriksi, niistä tulee ikäänkuin krooninen jännitys tila elimistöön. Tämä tila purkautui siihen pettymykseen mm kisojen jälkeen. Paineet olivat ohi ja pystyin rehellisesti analysoimaan tapahtumia. Samalla tajusin myös yhden erittäin tärkeän seikan, tämä on vain urheilua. Teen tätä itselleni koska rakastan sitä mitä teen. Jos epäonnistumisia tulee ne eivät kaada koko maailmaa. Murehtiminen ei vie minua urheilijana eteenpäin.


 
 Nuorten SM-sprintti. Onnistunut hiihto. Sija. 3. Voittaja Ville Ahonen, Toinen Rikhard Mäki-Heikkilä. Kuva: kisasivut

      Kävin noin viikko sitten Varalassa mattotestissä. Suurin syy oli mieltä vaivannut epävarmuus, siitä oliko kaikki kropassa sittenkään kunnossa. Sairastelun jälkeen olin ollut jo pitkään tuntosarvet pystyssä. Tulos oli kohtuullinen ja se oli tärkeintä, koska nyt tiesin itse että kropassa on kaikki ok, pystyin rentoutumaan ja nauttimaan taas tekemisestä. Jonkin verran huolta herätti rasvan määrä kehossa(3,2kg), joka on melko vähän. Se kertoi myös hyvin miksi hyydyin pidemmillä lenkeillä, kehossa ei yksinkertaisesti riittäneet energiat ja samasta syystä saattoivat johtua sairastelutkin. Mielestäni olen aina hoitanut syömä puolen melko mallikkaasti. Syön Herbalifen lisäravinteita ja runsaasti marjoja,hedelmiä ja vihanneksia. Ongelmana onkin lähinnä ollut liian vähäinen ruuan määrä. Olen urheilijaksi melko pieni ruokainen, enkä oikein sitä pysty edes lisäämään. Sisään ei vain mene riittävästi tavaraa. Loppu kaudesta yritämmekin panostaa määrän sijasta laatuun ruuan suhteen.

      Olen selaillut myös aikasempien vuosien harjoittelua ja samalla on vahvistunut se kuva, että olemme tehneet paljon asioita oikein. Myös menneellä harjoitus kaudella mukaan lukien liiton leirit. Leireillä harjotusten toteutus vain on ehkä poikennut aikaisemmasta. Ennen pidin paremmin oman pääni. Vauhdit eivät karkailleet ja kuuntelin kehoa. Nyt annoin porukan viedä ja monesti harjoitusten jälkeen harmittelin miksi tuli mentyä vähän yli vauhtista omaan olooni nähden, enkä tainnut olla ainoa. Näissä tilanteissa vaadittaisiin valmentajalta selvää jämäkkyyttä jos urheilija ei itse pysty tilannetta näkemään. Eihän se helppoa ole kun kyseessä on lähes aikuiset urheilijat ja monenlaista mielipidettä roikkuu ilmassa. Keskinäinen luottamus urheilijoiden ja johdon välillä on kaiken a ja o. Se että henkilökohtaiset valmentajat ja liitto pääsisivät ymmärrykseen olisi lähes yhtä tärkeää. Erimielisyyksien minimointi auttaisi niin urheilijaa kuin johtoakin.
      Lupasin olla kommentoimatta Fiemmeä mutta pakko on sanoa, että kun suomalaisten haastatteluja katsoo niin kyllähän se läpi paistaa ettei ihan kaikista asioista ole päästy ymmärrykseen. Ymmärtäähän sen, ei hiihdettäviä matkoja voi ilmoittaa kahta päivää ennen starttia kun hiihtoon pitäisi latautua viikkoja.

-Antti

 

Mm kisoista on kulunut nyt noin viikko. Sinä aikana olen kerinnyt ajattelemaan monenlaista, miksi kisat meni miten meni, mitä olen tehnyt väärin ja kenen syy se on. Olen myös kerrannut elämää ja harjoitteluani ja yrittänyt löytää syitä. Tässä niistä jotain.

   Viimeiset kaksi kauttani ovat ylittäneet odotukseni kaikilla saroilla, olen saavuttanut eyowf kultaa, lukuisia Suomen mestaruuksia ja paljon muuta. Molempia vuosia on edeltänyt onnistunut harjoituskausi. Viimeisin nuorten maajoukkueen mukana. En tainnut sinä aikana olla myöskään kertaakaan kipeänä jos se jostain kertoo...
        Lähdin siis suurin odotuksin tähän kauteen. Keväällä harjoittelin innokkaasti. Lumien sulettua lähdin heti rinkan kanssa vaeltamaan. Taisin siinä tehdä jonkin sortin oman lenkki ennätyksenikin kun meloimme isän kanssa lähes 10 tuntia putkeen. Kesäkuun Norjan reissu meni myös täydellisesti. Harjoittelin todella kovaa. Yli 50 tuntia kahteen viikkoon. Kotiin palattuani olin viikon kotona ennen ylläksen leiriä, jossa tuli taas keräiltyä. Kehossa oli kuormitusta ,sen tunsi, mutta kotona olo taas parani ja kroppa palautui, tästä oli tulossa hyvä vuosi.
     Syksy alkoi lähestyä, olin jo tehnyt muutaman tyhmän valinnan. Olo oli stressaantunut  ja väsynyt, väkisin piti sinne Vuokattiinkin lähteä matolle. Kello pysähtyi aikaan 25minuuttia, maskin takaa näkyi nyrpeitä ilmeitä, viikon päästä pitäisi lähteä Bulgariaan 2000m 3viikoksi ja pojan kroppa on ihan pihalla. Kotona kuitenkin sain onnituneen kovan tehon, reitti ennätys omaan testiin. Sain lähtöluvan ja niin sitä mentiin.
     Ensimmäinen viikko korkealla menee minulta hyvin(paitsi ruoka pahaa), kunnes päätän vetää rentoja juoksu vetoja kentällä ja reisi revähtää, kukaan ei auta, konkkaan huoneeseeni ja menen suihkuun istumaan kylmään. Jääpussin kanssa vietettiin se ilta, mutta seuraavana aamuna lähdin jo rullahiihtämään, nerokasta. Pystyin  hädin tuskin kävelemään ja lähdin rullahiihtämään? Paha sai palkkansa ja kaaduin lenkin puolessa välissä, jalan päälle. Repeämä pahenee ja pitkittyy. Viimeisellä viikolla pääsen taas reenaamaan kunnolla, ainakin yhden reenin. Toisessa reenissä nousee kuume ja sinne meni loppu reissu. Palaan kotiin pettyneenä ja "montussa". Siitä montusta ei pariin viikkoon noustu.

     On alkutalvi matkustan Olokselle. Bulgarian vaikeudet on voitettu hyviä merkkejä on taas ollut. Viikko aikaa oloksen kisoihin, joita odotan itsevarmana. Treenit on kuitenkin kuraa. Väkisin keräilen tunteja, ihan sama miltä tuntuu. Kisat menee sen mukaisesti, ei mitään hajua sijoituksista mutta ne eivät olleet hyviä. Suoraan Ylläkselle, siellä viikko määrää. Olotila on huono ja jollain keinolla saan pakerrettua viikon kasaan. Kotona rauhoitellaan ei vielä kiirettä. Kontionlahden kisoissa ihan hyviä tuloksia. Olen tyytyväinen.
    Jouluun pari viikkoa, elämässä kriisejä. Kroppa reagoi eikä anna nukkua. Uni rytmi 02-9. Ei hyvä. Väsyttää päivällä eikä palaudu yöllä. Lopetan reenaamisen. Kaksi viikkoa ja alkaa tehota. Ei mitään maagista, mutta parempaa. Saarijärvellä tuntuu jo ihan hyvältä ja Vantaalla vielä paremmalta, pääsen sittenkin kuntoon kisoihin! Annan innostuneena jo mitallitoive lausuntoja.
    Kisat tuli, ja kisat meni. Olin statisti, en voinut kuin yrittää kestää sen tuskan mitä kroppa kisassa antoi, eikä se riittänyt mihinkään. Tiedän että venäläiset harjottelee kovemmin. Tiedän myös sen että hyvänä päivänä olisin hiihtänyt mitallille, en voittanut. Kisat kruunasi flussa, jonka johdosta pääsin eilen vasta treenaamaan. Harjoitus motivaatio olisi nyt kova, jos vaan kroppa antaisi myöden.

   Kuuntelin Sotcin kisan selostusta ja Roposta. Hyviä mietteitä, kovin vähän vastauksia. Onko mitään hajua miten meidän pitäisi harjoitella? Kellään? On mulla ajatuksia, se on eri asia toimiiko ne, osaanko aina tehdä ne oikeat valinnat ja reenata sillon kun pitää ja sen verran kun pitää. Ei se mulla siitä jää kiinni paljonko pitää. Reenaisin vaikka kellon ympäri jos pystyisi, muttakun ei pysty.

-Antti